Ilmaiset toimituskulut Suomeen yli 70€ tilauksiin.  

Saaren Taika

  Selaa tuoteryhmiä

“Itsestäni on aina tuntunut, että ennen vanhaan osattiin!

Oli niksit ja konstit millä kaikki saatiin toimimaan. Oma kaipuuni yksinkertaisiin vanhanajan tuotteisiin ja raaka-aineisiin kumpuaa lapsuudenkodista, ja olen iloisena seurannut ihmisten siirtymistä takaisin luonnollisempiin ja yksinkertaisempiin asioihin, noihin, jotka itselläni on aina, ihan lapsesta saakka, ollut lähellä sydäntä!"

Näin Saaren Taika-yrityksen perustaja ja omistaja Johanna Amnelin kertoo inspiraationsa lähteestä. 

Saaren Taika on saanut alkunsa vuonna 2012 ja muuttaessaan perheensä kanssa Salon saaristoon Johanna tuli pohtineeksi jätevesiasioita ja kehitteli täysekologisen huuhteluaineen eli Saaren Taika® pyykkietikan. "Siihen aikaan markkinoilla ei ollut kuin kaksi muuta pyykkietikkavalmistajaa, joista kummankaan tuotteet eivät olleet täysekologisia. Tähän väliin Saaren Taika® sopi loistavasti ja istui omaan ideologiaani, sekä käyttötarkoitukseeni paremmin kuin hyvin!" Johanna kertoo.

"Voiteet tulivat pian perässä, sillä uudessa saaristokodissamme minulla oli täysin erillinen työtila jossa saatoin valmistaa myös kosmetiikkaa. Aluksi voidekin oli vain omaan tarpeeseeni, sillä olen lapsesta asti kärsinyt pahoista ihottumista joihin ei ole löytynyt syytä eikä hoitoa.
Tähän tarpeeseen kehittelin paljon kehuja saaneen Saaren Taika® Kamomilla-Shean joka onkin paras voide mitä ihottumaani olen koskaan käyttänyt, enkä enää tarvitse kortisonivoiteita laisinkaan!"

"Siitä se kulku sitten lähti ja nykyään Saaren Taika® omistaa pienen kosmetiikkatehtaan jossa kaiken kosmetiikan valmistus tätä nykyä tapahtuu. Valikoimassa on tällä hetkellä erilaisia voiteita, voidedeodorantteja, saippuoita, shampoita, pyykkietikoita ja tuoksukynttilöitä. Lisää ideoita ja kokeiluja tehdään jatkuvasti ja voinkin sanoa, että valikoimamme tulee kasvamaan vielä runsaasti."

Lahjakortti